Näytetään tekstit, joissa on tunniste psyykkaus. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste psyykkaus. Näytä kaikki tekstit

sunnuntai 26. huhtikuuta 2015

I can do it!

Ihanaa ja aurinkoista kevättä! Auringosta ja lämmöstähän onkin oikein kiva nauttia näin ikkunan takaa, hieman nuhaisena ja opiskeluntäyteisin päivin. Onneksi pääsykokeet ovat jo kuukauden päästä ohi ja nämä pääsykoelukutoukat pääsevät nautiskelemaan siitä, mistä Oulun haalariväki on nauttinut jo muutamia päiviä, keväästä. Oulussahan opiskelijoiden wappuriennot kestävät sen päälle viikon, mutta olen itse jo lähes tottunut siihen, etten voi osallistua kuin pariin, tänä vuonna vain yhteen wappurientoon. Onneksi olen kokenut myös päivien pituisen wapun pari vuotta taaksepäin ja toivottavasti perinteisiä päiviä kestäviä opiskeluwappuja on vielä ainakin pari edessä. Korvaisi tämän pienoisen harmistuksen täältä opiskelukirjojen ääreltä. Opiskelijaelämää odotellessa:)

lukiosta asti minua uljaasti palvellut, kulahtanut ja kulunut kynäni lopetti toimintansa,
mutta onneksi seuraaja on jo kovasti tehtävien kimpussa, parrain kynä!
(huomaa päivieni ilo, kuvaan kyniäni)


lihattomana lokakuuna jäi seitanpihvit kokeilematta, nyt on asia korjattu!

Valmennuskurssin kurssikerrathan ovat lisääntyneet jo maaliskuussa ja nyt on noita kurssikokeitakin alkanut olemaan tiuhempaan. Itseasiassa 3/4 on jo suoritettu. Pidin kolmannesta välikokeesta aikalailla ja se tuntuikin menevän suht hyvin. Tuloksia siitä siis odotellessa. Toinen välikoe meille on jo palautettu ja tämäkin koe meni odotettua paremmin. Taisin jossakin blogitekstissä jo päivitellä sitä, miten itseä ärsyttikään nuo koetehtävissä olleet virheet ja niiden takia menetetyt pisteet. Lisäksi menetin pisteitä käsialani vuoksi, C:t ja O:t menevät kuulemma sekaisin, oivoi:D Noh, tästä huolimatta sain meidän kurssin toiseksi parhaat pisteet ja neljänneksi parhaat pisteet, jos verrataan myös toisen lyhyemmän kurssin kaikkiin pistemääriin. Kokonaispisteitä ahmin sen 79,33 ja parempia pisteitä olivat omalta kurssiltani jollakin 90,1, toiselta kurssilta 79,5 ja 81,5. Uskon pystyväni parempaan, joten saapa nähdä miten tuo kolmas koe loppujen lopuksi meni;) Mutta ihan vertailuna, fysiikan koeosuudesta sain tässä toisessa välikokeessa pisteitä 33p / 44p, kemian koeosuudesta 17p / 30p ja biologian koeosuudesta 29,33p / 44p. Parannusta edellisiin koepisteisiin verrattuna tuli siis fysiikassa ja hippusen myös biologiassa, kemia meni oletettavasti huonommin. Kemiassa tosin pisteitä verotti se, ettei kukaan saanut tästä virheellisestä tehtävästä pisteitä kuin 1 tai 2, vaikka 5 pistettä olisi ollut tarjolla siinä tapauksessa, että tehtävänannossa oltaisiin muistettu kertoa parikin arvoa. Kaikenkaikkiaan siis melko tyytyväinen, vaikkakin 70 pintaan olevia pistemääriä oli kursseilla yhteensä useampia ja prosentuaalisestihan näiltäkin kursseilta vain sen muutama luultavasti pääsee sisään. Eli vaikka täällä kärkikahinoissa ollaan, ei se takaa yhtään mitään. Ainoana varmana läpipääsijänä pidän tuota erästä, joka neroili noinkin korkeat pistemäärät kuin 90,1, jossa on jo aikamoinen kaula meihin 80 pisteen pinnassa oleviin. Kolmannen välikokeen tuloksia odotellessa!

pidemmällä kuin eilen:)

Eräänä opiskelupäivänä istuskelin tyypilliseen tapaani omassa opiskelunurkassani laskien tiuhaan tahtiin fysiikan tehtäviä, kunnes postiluukusta tipahti päivän posti. Ihan normaalisti lähdin tarkistamaan olisiko Lidlillä taas hyviä tarjouksia ja onko Rauhan Tervehdys taas ilahduttamassa paperinkeräyslootaamme. Ilmaisjakelujen ja mainosten välistä tipahtikin yllättäen kortti! Ajattelin, että ompas myöhäinen syntymäpäiväkortti, taikka hieman aikainen syntymäpäiväkortti myös tuolle miekkoselle. Kunhan ihmetykseltäni pääsin korttia lukemaan taisimpa hieman ilahtua! Joku oli lähettänyt minulle pääsykoetsemppikortin! Korttiin oli kirjoitettuna lainaus täältä minun blogistani: #20.5.reilustirajatylittäenlääkikseen. Vähänkö hauska! Eräs asia kumminkin kummastutti. Kortissa ei lukenut, että keneltä se oli! Tyypillisesti mielikuvitukseni laukkaili jo vaikka ja missä. Tutkailin, että mitä ihmettä, kortissa oli kuitenkin postimerkki ja oikea osoitteeni, nimeni ja kaikkea. Mutta kuitenkin selvä viittaus blogiini? Ensimmäisenä rupesin foliohattuilemaan ja mietin, onko blogini vuotanut identiteettini vahingossa nettiin, vaikka olen kovasti yrittänyt henkilöllisyyttäni piilotella:D Lopulta rauhottelin itseäni, että eihän nyt sentäs. Ihmettelin kuitenkin, miksi joku tuttuni lähettäisi kortin ihan postin kautta. Mutta sittenhän tajusinkin, tuon ihmettelyn seurauksena, että kyllähän minulla onkin tällainen aivan erityinen ystävä, joka tykkää yllättää näinkin kivasti ja salaperäisesti jopa postimerkin kanssa ja nimettömänä pysytellen<3 Ja kyllähän tämäkin mysteeri selvisi, kun kysäisin vain, että hei satuitko lähettämään mulle postia. Hehheh! Näin tsemppaavat ystävät ovat kyllä aivan ihania ja tärkeitä! Vaatii ystäviltä kyllä todella paljon kärsivällisyyttä katsella tällaista lukutoukkailua keväästä toiseen, jolloin aikaa ystäville ja tekemisille on vaikea löytää. Kiitos kärsivällisyydestä ja tsempeistä sinä blogiani lukeva ystävä<3

I CAN DO IT!

maanantai 13. huhtikuuta 2015

Arvostelussa: minäitse & itseopiskelumateriaalit

Heippahei, tulin vain nopeasti kertoilemaan lyhyet opiskelukuulumiset sekä ilmoittamaan hieman tulevasta blogikirjoituksestani. Tästä blogipäivityksestä tulee tällainen lyhyt sepostus vain, sillä innostuin seuraavan blogipäivitykseni ajatuksesta niin paljon, että olen kirjoitellut tuota päivitystä jo monena yönä unissanikin ja suunnitellut jo kaikenmaailman väliotsikot ja taulukotkin unissani valmiiksi. Siispä siis, ajattelin kirjoittaa, jos ketään nyt tällainen edes kiinnostaa, hieman arvostelua eri valmennuskirjasarjoista ja tehdä hieman vertailuja kirjasarjojen kesken. Omasta näkövinkkelistä tietenkin. Ärsyynnyin nimittäin tässä eräänä kauniina opiskelupäivänä  nykyisten itseopiskelumateriaalieni virheiden määrään ja kävin antamassa heidän facebook-sivullaan hieman kiukkupalautetta asiasta. Noh, siinä sitten eteenpäin laskiessa ja rauhoittuessa rupesin muistelemaan, että minkäslaisia itseopiskelumateriaaleja sitä onkaan tullut tässä vuosien varrella laskettua ja tajusinkin yhtäkkiä, että olenhan minä omistanut ja kolunnut läpi jopa viiden eri valmennuskurssin itseopiskelumateriaalit. Siispä seuraavassa blogikirjoituksessa vertailenkin näitä materiaaleja ja kerron oman mielipiteeni materiaalien hyvistä ja huonoista puolista. Harmi, että tämä arvostelu tulee vasta tässä vaiheessa kevättä (tosin nyt vasta olen perillä nykyisten itseopiskelumateriaalieni tasosta), mutta josko tuosta tulevasta arvostelusta olisi jollekin jotain apua:) Onkohan tämä nyt ihan urpo idea?

Ja sitten niitä kuulumisia! Kiirettä on ja ihan hyvä niin, lukusuunnitelma on kuitenkin pitänyt ja siitä täytyy olla tyytyväinen. Viime viikolla tapahtui tämä jokavuotinen ja jo perinteeksi muodostunut pieni masennuskohtaus, jonka seurauksena piti jälleen muistutella itselleni erästä tärkeää asiaa, joka tuntuu aina vain unohtuvat ja aiheuttavan turhaa masentelua. Kaikkihan alkoi taas siitä, kun istahdin valmennuskurssille pitkän ja laskujen täyteisen kotiopiskelupäivän jälkeen ja meille jaettiin valmennuskurssin kurssikokeen fysiikan osuudet. Opettaja ei ollut ehtinyt tarkistaa viimeisen tehtävän viimeisiä kohtia, mutta saimme vilkaista muiden tehtävien pistemääriä. Ihan neutraalina selasin läpi lähes täysiä ja muutamaa täyttäkin pistemäärää ja olin vain että jaha, noniin, ihan kiva. Sitten aloimmekin laskeskelemaan vanhoja pääsykoetehtäviä sekä vanhoja YO-koetehtäviä ja kappas, heti kolmannessa tehtävässä itsellä alkoi tökkiä ja pahasti enkä vain pystynyt keskittymään. Terveellä luonteellanihan sitten ärsyynnyin itseeni, miksi olenkin näin huono ja pölijä etten osaa tällaista yksinkertaistakaan pääsykoetehtävää ratkaista. Siirryin seuraavaan ja taas seuraavaan tehtävään ja lopulta luovutin ja päätin, ettei laskeminen enää niin myöhään vain onnistu ja läksin kotia lepäilemään. Mitäpä sitä turhaan tappelemaan tehtävien sekä itsensä kanssa. Siinä samalla tuli sitten tietenkin myös unohdettua se ihan jees hyvä menestyminen itse fysiikan kokeessa, mutta sehän ei tietenkään ollut sillä hetkellä tärkeää. Koko loppuilta meni sitten vähän masennellen. Seuraavana päivänä kiukkuyöunien jälkeen hieman piristyneenä sitä jälleen muisteli, kuinka viime vuonna oli oivaltanut erään tärkeän seikan: ei lääkiksenkään pääsykokeessa tarvitse osata kaikkea. Tämä tuppaa kyllä unohtumaan liian usein ja masennus iskee heti, jos yksikin tehtävä ei ratkea heti vaan vasta vastausta kurkkiessa. Sehän tosiaan riittää, että osaa kokeesta suurimman osan. Ei lääkikseen pääseminen edellytä kaikkitietävyyttä. Pienenä perfektionistina tämäkin pitäisi nyt jälleen hyväksyä:)

tällainen maisema kotimatkalla valmennuskurssilta saa opiskelukiukunkin laantumaan, kevät tulee<3



Ps. en mää ihan kokoajan kiukkua... :D

sunnuntai 8. maaliskuuta 2015

Opiskeluväsymys

Jaha, olisikohan tuo pitkästä aikaa tilannekatsauksen paikka. Lukusuunnitelmassa olen pysynyt vaikka ahkeruuspäivää saattaa seurata totaalinen laiskuuspäivä. Nämä pari viikkoa ovat olleet opiskelujen suhteen muutenkin vähän nihkeät.. Olen sairastellut pari päivää ja koittanut opiskella vaikka väkisin tai sitten vain luovuttanut totaalisesti ajatellen, ettei minun pää nyt vaan ota tietoa vastaan tällaisessa tilanteessa. Lähiaikoina tuo inhokkibiologia on myös muistuttanut itsestään ja omasta ihanuudestaan..olen totaalisesti kyllästynyt biologian tehtäviin! Yhtenä syynä voipi tietty olla, että tehtävät tuppaavat toistamaan itseään kerta oonhan näitä tehtäviä jo jonkin aikaa kirjoitellut. Ja varsinkin nyt, kun pakerran kahden eri valmennuskurssin kautta näitä tehtäviä niin olen kyllä raakasti skipannut ne tehtävät, joihin mielestäni juuri edellispäivänä vastailin. Ja toisena syynä saattaa tietysti olla se, ettei noi ekolokerot ja sukkessiot niin paljoa inspiroi eli jospa se innostus toivottavasti nyt kasvaisi taas kunhan ensi viikolla kolmosbiologian tehtävät pitäisi saada taputeltua ja kynnet voi usuttaa ihmisbiologian tehtäviin.

Tämä pienoinen tai ehkä vähän isompikin opiskelulamaannus saattaapi tietty olla vähän tulosta jo siittäkin, että on tullut pidettyä ne pääsykokeet mielessä siittä elokuusta asti ja pikkuhiljaa laskeskellut siihen asti että aloitti kokopäiväisesti opiskelemaan siinä helmikuun alussa. Tässäkin mielessä ensi viikonlopun Amsterdamin reissu tulee todellakin tarpeeseen! Muut immeiset täällä päin viettelivät hiihtolomiaan tällä viikolla, mutta mepä lomaillaan vasta viikon päästä. Tällä viikolla ei ollut siis tuota valmennuskurssiakaan ja nyhväilinkin kotona opiskelemassa kautta en opiskelemassa koko pitkän viikon. Olisi pitänyt repiä itsensä irti täältä kerta kyllähän se muiden opiskelijoiden näkeminen ja oman opiskelunsa vertaaminen siihen, laskeeko toi vieruskaveri nyt täällä kirjastolla muka kauemmin ja enemmän kuin minä niin tsemppaa ja motivoi eteenpäin. Tuo liikkuminen on ollut vaan vähän vaikeeta, kerta olen keksinyt niinkin hienoja tekosyitä kuten sen, että monen kirjan ja kansion ja tapletin yms kuskaaminen on niin kauheen työlästä ja vieläpä se, että pitäisi jotain eväitä väsätä, vaikka kotona olisi jääkaappi ja kirjahylly:) Ei vaan, kyllä odotan jo innolla sitä, että lomareissun jälkeen maaliskuun lopulla alkaa kurssikertoja oleen muutamia kertoja viikossa ja ompa seuraava kurssikoekin jo maaliskuun viimoisena päivänä. Loppuu tämä mökkihöperöityminen!

viime vuoden opiskelukasa yllä, alemmalla otetaan kiinni ja ohitetaan

Pienenä motivaation herättelijänä kattelin ja vertailin noita minun kahta kansiota, viime vuoden opiskelumateriaaleja ja tämän vuoden tähän asti kertyneitä opiskelumateriaaleja. Mähän tosiaan kirjaan ylös joka viikko lukuja, kuinka monta fysiikan ja kemian tehtävää tulee laskettua per viikko ja tarkoitus olisi tehdä paaaaljon enemmän tehtäviä kuin viime vuonna. Viime vuoden kalenteriin olen kirjannut silloisen valmennuskurssin itseopiskelumateriaalin tehtävämäärät, joten vertailu onnistuu. Viimekin vuonna autisteilin sen verran, että kirjasin myös viikottain tavoitetehtävämäärät aineittain, jotta pysyisin aikataulussa ja saisin laskettua tehtävät pääsykokeeseen mennessä. Vertailu onnistuu siis suht helposti myös viikottaisella tasolla. Tänään kuitenkin vertailin vain tuota ihan silminnähtävää paperimäärää näissä kansioissa. Tähän mennessä, kun osaltani on viisi opiskeluviikkoa taisteltu ja vähän yli kymmenen viikkoa sekä valmennuskurssin aktiiviosuus vasta edessäpäin, olen silti jo kirjoitellut täyteen sen verran paperia, että suunnilleen puolet viime vuoden kansion paksuudesta on kiritty. Jee! En tiedä kertooko tämä kuitenkaan siitä, olenko tänä vuonna ollut ahkera vai viime vuonna aivan erityisen laiska.. :D Mutta tavoitteena on josko tuo laskujen ja materiaalin tuplaaminen viime vuoteen verrattuna toisi minulle vähintään sen kaksi suhteellista koepistettä lisää verrattuna viime vuoden kokeeseen niin sisällä ollaan. Motivaatiopotkuja.

perjantai 13. helmikuuta 2015

Masentelua ja persuuksille potkimista

Siirryin juuri erittäin sulavasti työpöydän ja aineistotehtävien ääreltä sängylle loikoilemaan ja bloggailemaan...ja heti kaduttaa ja ressaa, tekemistä olisi nimittäin ihan kiitettävästi! Pää vaan alkoi tuntua erittäin höttöiseltä ja muutenkin aamulla havahduin taas masentelemaan sitä, miten monet kaverini jo valmistuvat opinnoistaan ja tulevat muuttamaan töittensä perässä muualle Suomea ja minä senkun vaan makailen kotona lukiokirjojen parissa vuodesta toiseen. Lukiokirjojen!! Abivuodesta on nyt itsellä kulunut sen viitisen vuotta ja edelleen ne lukiokirjat ja lukion oppimäärä ovat se, mikä minun tulisi taitaa. Voi elämä! Oon kyl luonteeltani just tämmönen masentelija ja kuvittelen mielelläni päässäni kaikenmoisia kauniita kauhukuvia tilanteesta, jossa kaikki kaverini ja poikakaverini etenevät jo urillaan ja itse päädyn kuitenkin opiskelemaan lääkiksen sijaan alaa, joka ei tyydytä tiedonhaluani taikka ole mielestäni tarpeeksi haastava. Siinäpähän etenevät elämässään. Kateellisen puhetta. Onneksi luonteeni mukaisesti myös kyllästyn tällaiseen itsesäälihöpinään hyvin pian ja ärsyynnyn itseeni ja alan potkia itseäni persuuksille. Tuo persuuksille potkiminen tuntuu jotenkin aina vaan yhä työläämmältä ja turhemmalta jokaisen epäonnistuneen pääsykokeen jälkeen. En tiedä milloin olisi jo viisaampaa luovuttaa. Poikaystäväni on kyllä ilmaissut, kuinka arvostaakaan sitä, etten anna periksi näin tärkeässä asiassa. Mutta itse aina jaksan huomauttaa, että eikös liiallinen periksiantamattomuus mene joskus jo ylitse. Missä vaiheessa kannattaisi vain hyväksyä se asia, että lääketieteen pääsykoe testaa omalla, ehkä jokseenkin kyseenalaisella tavallaan sitä, kuka on kykenevä opiskelemaan lääkäriksi ja kuka kykenee lääkärin vaativaan työhön. Eikös jossakin vaiheessa vaan kannattaisi hyväksyä, ettei itse nyt vaan läpäissyt tätä testiä. Hakukerroista kun nyt vaan ei tipu minkäänlaisia lisäpisteitä.

Viikonloppuna käytiin sukuloimassa ja pelkäsin jo etukäteen kaikkia "mitäs kuuluu, joko opiskelet, teetkö töitä"-kysymyksiä. Vastasin tyypilliseen tapaani, että lääkikseen vielä. Joiltakin sukulaisilta on tullut kuultua pariin otteeseen kehotusta, että eikös kannattaisi jo heitellä niitä verkkoja vähän laajemmallekin. Voi olisipa se niin helppoa! Mielenkiinto kun on kohdistunut niin kapealle alalle. Molekyylibiotieteet voisivat olla ihan ookoo, en tiedä. Kävin viime keväänä myös sairaanhoitajahaastattelussa, mutta pisteitä jäi uupumaan todella paljon enemmän kuin lääkiksen pääsykokeessa. Taisipa haastattelu töksähtää siihen, kun vahingossa taisin antaa sellaisen kuvan, että oon kova opiskelemaan ja tykkään syventävistä teoriaopinnoista. Sairaanhoitajahaussa vedinkin mukakiinnostunut-roolia, joka ilmeisesti paljastui. Joten ei, vielä en oo löytäny mitään muuta alaa, joka kiinnostaisi edes melkein yhtä paljon. Noh, yllätyksekseni tällä kertaa serkkujen reaktiot olivat lähinnä kannustavia, ei kuulemma kannata luovuttaa jos kerta näin kovasti haluaa! Ehkä nämä reaktiot tosiaan näin monennen hakukerran jälkeen jo muuttuvat, kun motivaation tasoa ei tarvitse enää epäillä. Se näköjään ihan oikeasti haluaa lääkäriksi.

teen ja kahden (rikkinäisen) kuumemittarin voimalla taittui kemia ja fysiikkakin

Hui kamala kun tuli vuodatettua, mutta ehkä tarvitsin tätä. Muutenkin tämä viikko on ollut jokseenkin haastava. Käytiin sunnuntaina lenkkeilemässä sen verran, että taisin vilustuttaa itseni kauniista kevätauringosta huolimatta ja alkuviikko kuluikin kuumetta mittaillen. Nappeja naukkailemalla ja väliin peittojen alla lepäilemällä sain kuitenkin pidettyä lukusuunnitelmasta kiinni. Ihme kyllä! Tämä aamu on nyt menny ihan penkin alle opiskelujen suhteen voih, mutta jospa vielä ehtisin ryhdistäytyä muutaman tehtävän verran. Ajattelin nyt huomenna lauantaina päiväseltään vielä vähän opiskella noita fysiikan vanhoja pääsykoetehtäviä, nekun rupeaa painamaan päälle ja lukusuunnitelmaan ilmestyy muutenkin kokoajan lisää laskettavaa ja opiskeltavaa! Ensiviikolla lukusuunnitelman ulkopuolisia opiskeluja ovat mm. biologian valmennuskurssin kotitehtävät, fysiikan vanhat pääsykoetehtävät, ehkä kemiankin vanhat pääsykoetehtävät ja tämän lisäksi pitäisi kait käydä kurssikokeenkin tehtävät läpi. On sitä tekemistä!

todolistat muistuttelee etteivät ne tehtävät laskemalla lopu

perjantai 6. helmikuuta 2015

TATATATAA

Jos viime viikolla pohdiskelin sitä, miten ihmeessä pystyn pitelemään käpälöitäni erossa kirjoista sekä laskimesta niin tänä viikonloppuna kirjojen läsnäolosta ei aiheudu kyllä minkäänlaisia mielihaluja tarttua kiinni jos mihinkään atomiorbitaaliin taikka immunoglobuliiniin. Ei niin minkäänlaisia. Ensimmäinen opiskeluviikko alkoi periaatteessa juuri toivotulla tavalla eli lukemista ja laskemista kyllä riitti ja opiskeltavaa tuntui ilmestyvän pitkin viikkoa vain lisää ja lisää. Tämä nyt lähinnä johtui valmennuskurssilta tulleista kotitehtävistä ja lisätehtävistä. Viikolla tulikin laskettua fysiikan ja kemian tehtäviä kumpaakin 26kpl, kirjoiteltua biologian tehtäviä kahdesta eri biologian aineistosta, tehtyä aivan liikaa biologian monivalintatehtäviä, tehtyä näitä ihan normaalejakin biologian tehtäviä sekä käytyä myös biologian kurssilla vähän ihmettelemässä. Aivan liian paljon biologiaa! Olenko jo maininnut miten biologian opiskelu tuppaa olemaan minulle sitä kaikista työläintä ja väsyttävintä kun tykkäisin vain laskeskella ja laskeskella.. Mutta onneksi voin suhteellisen tyytyväisenä myös todeta, että selviydyin ensimmäisestä opiskeluviikosta ja tehtävämääristä jokseenkin kunnialla! Tulenkin siis tyytyväisenä lepäämään tulevan viikonlopun ja lepuuttamaan aivojani muiden tekemisten parissa! Huhhuh!

Tällä viikolla oli tosiaan valmennuskurssin biologian kurssikerta ja saatiin jo takaisin ensimmäisen kurssikokeen biologian osuudet! Nyt sitten pitäisi kait pohdiskella, että mitähän tästä pistetuloksestani voikaan päätellä joko minun osaamisestani taikka kokeen vaikeustasosta:D Tällä hetkellä en varmaankaan kyllä kykene minkäänlaiseen analyyttiseen pohdiskeluun, sillä aivoni taisivat juuri tähdätä viikonlopun lepoasentoon. Mutta kerrottakoon nyt siis kuitenkin että pisteitä sain 28,5p / 45p. Vertailun vuoksi opettaja kertoi kaikkien kurssilaisten pistemäärien keskiarvon olleen 11,6p / 45p. Tässä mielessä olenkin tulokseeni erittäin tyytyväinen:) Pikaisella katsauksella tehtävät menivät suurimmaksi osaksi niin hyvin, ettei monissa tehtävissä täysistä pisteistä paljoa uupunut. Kompastuskiviksi oli kuitenkin minullakin muodostuneet juurikin nuo ah niin ihanat ja rakastetut monivalintatehtävät, joista vetaisinkin komiat 0p / 10p:) Väärästä vastauksesta sai siis saman verran miinuspisteitä kuin olisi saanut oikein menneestä. Miinusta tuli myös vastaamattomista vaihtoehdosta ja tehtävissä oli monesti myös x määrä oikeita vastauksia. Jesh. Mutta tässäkin lohdutuksen sanana opettaja kertoi vain kahden ihmisen saaneen edes paria pistettä. Että eipä tuo monivalintojen pieleen meneminen itseä niin kauhiasti harmita. Monivalintatehtävistä ei pääsykokeessakaan moni saa hirmupisteitä kahmittua ja eipä noita monivalintatehtäviä voi harjoitella oikein muuten kuin tekemällä vaan niitä ihan tavallisia biologian tehtäviä tiedon kartuttamiseksi sekä lukemalla aina errittäin tarkasti monivalintatehtävien jokikisen sanan. Siinäpä se.

opettajan punakynä innostunut

Varoitus, tämä tekstikappale saattaa sisältää perättäisiä sanoja sekä perättäisten sanojen muodostamia rivejä, joiden väleistä saattaa olla aistittavissa lievää leuhkimista. Ei vaan, se ei ole nyt aivan tarkoitukseni. Haluaisin nyt vain vähän ilmaista tunteitani koskien paria tapahtumaa, jotka ovat kumpikin tapahtuneet valmennuskurssin kurssikerroilla. TATATATAA kuulostaapa dramaattiselta. Kun osallistuin ensimmäistä kertaa fysiikan kurssille huomasin, että kurssia pitävä opettaja oli minulle jo aikaisemmin tuttu ja olen laskenut hänen antamiaan tehtäviä paljon aikaisemminkin. Hän jopa muisti "persoonallisen" käsialani. Kun hän sitten palautti pistokoettani, hän päätti kertoilla ääneen, kuinka ihmettelee miten en ole jo lääkiksessä hyvän laskurutiinini ansiosta, sillä pistokoekin oli mennyt ihan hyvin. Noh, vastasin hämmentyneenä äkkiseltään jotain tyyliin "senku tietäs eh heh heh". Ja sitten tämä toinen tapaus TATATATAA tapahtui siis biologian kurssilla sen jälkeen, kun oltiin saatu biologian koepaperit takaisin. Jäin tunnin jälkeen kyselemään opettajalta jotain asiaa liittyen triglyseridien imeytymiseen maitiaissuoniin ja sitten biologian opettaja päättikin kehaista, että jos minun kemian ja fysiikan osaamiseni on lähelläkään minun biologian osaamistani niin tulen pääsemään "viuh vaan" lääkikseen. Olin varmaan taas silleen "eh heh" vaikka jälkeenpäin ajattelin, että olisipa pitänyt leuhkasti kehuskella sillä, kuinka biologia on minulle se heikoista heikoin lenkki:D Ja taas, ei vaineskaan. Mutta pointti näissä esimerkeissä nyt oli se että voihan huoh! En ole kehdannut heille juuri kertoilla että satun olemaan tällainen ikuinen hakija ja jostain kumman syystä ne aapistien ovet eivät minulle vaan aukea, vaikka olen jo parina vuonna kuunnellut samoja luuloja ja niihin melkein jopa itsekin uskonut! Että kiitosta vaan kun alleviivaatte näin osaamistani, joka ei ainakaan vielä ole sen kummempi kuin viimekään vuonna, kun pisteitä pääsykokeessa jäi uupumaan aivan liian monta:) Tämän leuhkimiskappaleen voinkin päättää viime kesänä päähäni iskostuneisiin tuttavani ihmetteleviin sanoihin "Mitäääh, miten et vieläkään päässy vaikka luit ihan sikana?!?". Jaa a.

Voi kauhia, nyt täytyy hypätä asiasta kukkaruukkuun ja kukkaruukusta johonkin mitä nyt kukkaruukkujenne lähettyvillä sijaitseekaan. Kuten jo viime postauksessani mainostinkin, olen tosiaan päättänyt tänä keväänä keskittyä yhä enemmän myös fyysiseen kuntoon näin niinkuin osana opiskelutekniikkaa. Tätä olen toteuttanut tällä viikolla erään intterneetistä löydetyn ja kännykkään ladatun apsin avulla. Apsi on tällainen kuin 7 Minute Workout Challenge, jossa nimestäkin päätellen on siis tarkoitus haastaa itseään kuntoilemaan päivittäin seitsemän minuuttia annetun ohjelman liikkein. Inspiraatio haasteeseen löytyi tällaisen artikkelin kautta. Ollaan nyt siis suoritettu näitä seitsemänminuuttisia tässä joka ilta ja täytyy sanoa, että on ihan kiva huomata kuinka liikkeet helpottuu, toistomäärät kasvaa ja ollaan jo hieman säädetty tuota seitsemää minuuttia vähän pidemmäksikin. Kivana pikku bonarina tuossa apsissa on kaikenmaailman elämiä ja haasteita sekä uusia reenejä, jotka aukeavat kunhan on tietyn aikaa kyennyt tähän haasteeseen vastaamaan. Erittäin koukuttavaa siis!

mihinkään mitenkään liittymättä leivoin eräänä päivänä raejuustoleipiä

Nyt kiiruhdan viikonlopun viettoon, sillä viikonlopuksi on tullut sovittua jos jonkinmoista menoa! Saapahan muuta ajateltavaa, jotta ensiviikolla jaksaa taas puurtaa!

keskiviikko 14. tammikuuta 2015

tj 10 & tj 125

Tj 10. Tänään jäljellä kymmenen. Nimittäin työvuoroa! Sitten se on ohi! Kesäkuusta viime pääsykokeiden jälkeen alkanut työputki on tulossa päätökseensä kymmenen työpäivän eli vajaan kahden viikon päästä. Sitten tulisi suunnitelmieni mukaan taskussani ja tililläni olla riittävästi kolikoita, jotta pystyn keskittymään koko loppukevään ajan siihen tärkeimpään, pääsykoeopiskeluun. Raha-asiat ovat varmasti monien muidenkin lääkishakijoiden murhelistalla. Moni lääkikseen hakija tulee lukiopohjalta, jolloin hakija ei ole automaattisesti oikeutettu saamaan työkkäristä tukea. Näin ainakin itselläni. Olen tosin tehnyt töitä jo sen verran, että minun pitäisi olla oikeutettu normaaliin työttömyysrahaan. Mutta sitten on näitä kaikenlaisia kivoja karenssiaikoja, "opiskeluaikoja" ja viime kesänä yllätyksenä kerrottu "odotusaika", jotka potkivat minutkin viime vuoden kesästä asti säästämään rahaa niin, ettei minun tarvitsisi lähteä nyt keväällä tappelemaan systeemiä vastaan ja hankkimaan itselleni "laiskottelurahaa". Onneksi tili hymyilee sen verran, että tulen varmasti pärjäämään seuraavat neljä kuukautta maksellen välttämättömiä:)

viimeiset työvuorot jääkaapin ovessa

Täyspäiväisestä työstä huolimatta aloitin pääsykoeopiskelun jo elokuussa. Silloin päätin aloittaa kevyesti opiskelemalla kertaavia tehtäviä vanhoista matskuistani, jotka olivat jääneet helppouden takia viime vuonna laskematta. Kevyesti, vähän kerralla ja pitkällä aikavälillä siis tuli kertailtua töiden lomassa fysiikan ja kemian aihealueet. Jostain syystä aloin myös pitämään jonkinnäköistä kirjanpitoa siitä, kuinka paljon tulen tänä lukuvuonna laskemaan yhteensä fysiikkaa ja yhteensä kemiaa. Olen elokuusta asti siis kirjannyt kalenteriini ylös, kuinka monta tehtävää fysiikasta ja kemiasta olen tehnyt per viikko ja kuinka paljon ratkaistuja tehtäviä on kertynyt tähän päivään mennessä. Tarkoituksena tässä typerässä ja ylimääräisessä listaamisessa oli nyt syksyn ja loppuvuoden aikana kenties se, että halusin seurata pystynkö laskemaan säännöllisesti enemmän kuin parisen laskua per viikko töiden lomassa. Ja tähän mennessä olen onnistunut. Lisäksi laskettujen laskujen yhteismäärää aion verrata viime vuoden itseopiskelumateriaalieni tehtävämäärään. Numerot ovat kivoja. Olen päättänyt, että tänä vuonna tulen opiskelemaan enemmän kuin koskaan, jotta unelmani toteutuisi. Pieni tilastointi auttaakin hahmottamaan, kuinka paljon enemmän olenkaan oikeasti tehnyt töitä:) Lukujen tuijottelu on palkitsevaa.

eräs ahkera työ/opiskeluviikko joulukuulta

Eilen sain viimein tehtyä lopullisen lukupäiväkirjan keväälle ja samalla iski pienoinen stressi. Työn ohella opiskelu on ollut aika rankkaa ja kurkussa tuntuu pienoista ahdistusta ja loman tarvetta. Tulevat tehtävämäärät eivät ainakaan tähän auttaneet. Hyppy parin kymmenen tehtävän laskemisesta viikossa moneen kymmeneen tehtävään per viikko saattaa olla aika hurja. Onneksi olen varannut yhden lepoviikon kalenteriini ennen opiskelu-urakan aloittamista. Toivottavasti maltan lepäillä tuon viikon enkä stresseissäni availe yhtään kirjaa tuolla viikolla. Tarkoituksena olisi tuon viikon aikana tsempata itseäni jälleen siihe ajatukseen, että opiskelu korvaa nyt työn ja aikaakin opiskeluun menee sen mukaisesti. Tein lukusuunnitelmani huolella ja pläräsin sen moneen kertaan läpi laskien viikottaiset tehtävämäärät. Tällä hetkellä uskon lukusuunnitelmani olevan ihan realistinen tehtävämääriltään unohtamatta tietenkään vapaapäiviä! Pienenä kivana yllätyksenä en tietenkään voi tietää valmennuskurssilta saamieni kotitehtävien yms lisätehtävien määrää, mutta toivottavasti saan nekin tehtyä jossakin kalenterin nurkassa. Parempi kait näin päin, ettei tehtävistä ainakaan tule pulaa kesken opiskelukevään.

huhtikuista lukusuunnitelmaa

Nyt rupeankin viettämään viimeistä vapaapäivääni kolmen vapaapäivän putkestani vaihteeksi kemian tehtävien parissa. Illalla laskeskellaan vielä fysiikkaa valmennuskurssilla, joten ihan kevyt ja leppoisa vapaapäivä siis tiedossa. Onneksi huomenna pääsee lepuuttaan aivoja töihin. Tj 10!

maanantai 22. joulukuuta 2014

Uusi alku

Nyt se alkaa. Taas. Nimittäin blogin kirjoittaminen. Tätä on tullut harrastettua lyhytaikaisesti viime kesänä ja innostuminen kesti niin kauan kuin vapaa-aikaakin riitti eli sen parisen kuukautta. Työt tuppas sitten tyypillisesti rajoittamaan kaikkea hauskaa ja siis tätäkin harrastusta, koska kellossa on valitettavasti vain 24 tuntia. Noh, nytten uudella yrityksellä, uudella innostumisella kattelen josko tähän blogiin tulisi raapustettua tulevan kevään koitoksesta elikkäs lääkiksen pääsykokeeseen opiskelusta! Työt lopahtaa tuossa tammikuun loppupuoliskolla ja aikaa luulisi jäävän myös bloggaamiselle, mutta senhän tietenkin vain aika näyttää;) Tuntuu kuitenkin, että blogin pitämisestä voisi saada jotain myös omaan pääsykoeopiskeluun. Asioita tulisi kirjoitettua ylös ja ulos, jolloin niitä ei tarvitse murehtia itsekseen päässään. Tällöin taas toivottavasti päähäni mahtuisi murheiden ja pohdintojen sijaan myös enemmän fysiikkaa, kemiaa ja biologiaa:) Ja jos joku jaksaa lueskella tällaisen hakijan ajatuksia ja saa niistä jotain niin onhan sekin jo jotain! Hirveetä alkupsyykkausta noniin, jatkoa seuraa!