Ikäkriisitön mutkainen polkuni

Nyt on tämä ikuinen hakija päivittänyt ikänsä niin profiilin kuvaukseen kuin ehkä mieleensäkin. Hetkittäin, kun joku erehtyy jostain syystä kiinnostumaan iästäni, meinaan unohdella tuon luvun suuruuden ja erehtyä luonnehtimaan itseäni 22-vuotiaaksi. Eipä tässä kahdenkympin tällä puolella tuosta iästä enää jaksa huolehtia saati muistella näiden turhien numeroiden määrää. Ihmekös nuo siis väliin unohtuvatkin. Mutta vaikka nuo numerot joskus sinne unholaan uppoavat, niin kyllähän ne silti hieman muistuttelevat itsestään näin ikäkriisin muodossa varsinkin nyt, kun tässä ollaan jälleen fuksiksi pyrkimässä. 24-vuotias fuksi. Olin viimeksi fuksina Oulun yliopistolla kemian linjalla vuonna 2010 elikkäs taisin olla tuolloin niinkin nuori ja innokas kuin 20-vuotias. Tähän verrattuna tämä 24-vuotias, toivottavasti tuleva fuksi, kuulostaa jo ikälopulta kaikkiin fuksirientoihin. Ei siinä, luulen olevani aivan yhtä innolla mukana riippuen tietenkin pirskeistä. Ehkei nämä Oulun Tivolit sun muut kovin enää herätä suurempia hihityksiä vaan ennemmin kait sitä päätyy Teekkaritalolle tai muualle;) Ovatpahan tulleet tässä Oulussa asuessa ja väliin opiskellessa nämäkin ympyrät hieman tutuimmiksi ettei tarvitse olla yhtä eksynyt fuksipallero kuin vuonna 2010. Ja onnekseni taisin joskus lueskella jostakin, että olisikohan tuo Oulun lääkiksen aloittavien opiskelijoiden keski-ikä siinä 23 vuoden paikkeilla ja olikohan hakukertojenkin keskiarvo siinä kolmosen suunnilla. Melkein keskiarvotyyppejä siis ollaan, joskin sillä keskiarvon kehnommalla puolella..

Mutta tosiaan, kun tämä ikäkriisi näin hieman jo iski sen suhteen, että eikös tässä olisi jo pitänyt lähes valmistua ja edetä ja saavuttaa ja synnyttää ja kaikkea niin onnekseni poikaystäväni linkkaili minulle jälleen piristäviä internetin saloja. Oi tätä ilosanomaa, eipä ne kaikki nerotkaan ole neroillu kuin vasta vähän myöhemmällä iällä! Että hei, kyllähän sitä nyt 24-vuotiaanakin ehtii ja helposti! Ei ne lääkiksen luentosalien penkit istumalla kulu taikka vuosien kuluessa karkaile ikuisten hakijoiden peppujen alta. Myös J.R.R Tolkienin sanat ovat erityisen lohduttavia: "Not all those who wander are lost." Mikä ihana lause! Onhan tässä tullut tuunailtua jos jonkinmoista työtä näinä "välivuosinani", joitakin tärkeämpiä ja inspiroivampia töitä ja joitakin vähemmän inspiroivia töitä lähinnä rahankeruumielessä, mutta silti tässä vaeltelun lomassa on tuo päämäärä ollut kirkkaana mielessä enkä ole tuntenut sinänsä olevani eksyksissä. Toteutan unelmaani vain vähän vaikeamman kautta, mutkitellen, mutta toteutan. Vaikka tässä artikkelissa puhutaankin lähinnä tällaisista suuremmista keksijöistä ja keksinnöistä yms, niin jostain syystä tämä artikkeli antoi minulle yllättävän paljon rohkeutta ja uskoa siihen, että ei se oma mutkitteleva polku ole mitenkään huonompi kuin toisten ehkä suoraviivaisempi ja nopeampi tie. Erityisesti tajuntaani iski artikkelin viimeisen kuvan varoitus, don't compare. Tähän korkeaan kukkulaan itse ainakin tuppaan kompastumaan kerta toisensa jälkeen ja kuten kuvassa, tippumaan kivenlohkareena vuorten väliseen rotkoon. Siksipä pitäisikin pitää nämä sanat mielessä: "Don't compare yourself to people who already succeeded. They have their own story." Minulla on jo muutamia tuttavia sekä ystäviä tuolla lääkiksen puolella opiskelemassa ja on myönnettävä, että kyllähän se kateus aina iskee, kun kuuntelee kuulumisia kandiaisista, kursseista ja työharjoitteluista. Mutta eihän tämä kateus auta asiaa. Pitäisi vain olla vertailematta, kadehtimatta ja tulisi pitäytyä omalla polullaan ja uskoa omaan tekemiseensä ja suunnitelmaansa, mikä toivottavasti sitten johtaa joskus vihdoin tämänhetkisen polun päähän. Jotta pääsisi sitten aloittamaan uuden polun! Tätähän tämä on!

"Kelatkaa, nää ihmiset elää näin joka päivä!" <3

Ja sitten josko vähän näitä iloisia kuulumisia! Amsterdam oli ja meni ja ah, kyllähän sinne on joskus vielä uudemmankin kerran päästävä. Taas oma pieni maailmani sai jälleen perspektiiviä. Tuolla ne vaan elelee korkeissa, kapeissa taloissa, joiden ylin kerros muodostuu kapeasta huoneesta ja ikkunasta, jonka yläpuolella on narulle pyörä, jonka avulla muutetaan ikkunoiden kautta huonekaluja sisään. Etupiha muodostuu rappusista, kapeasta kävelykadusta ja kanaalista. Päivää voi paistatella istumalla kaverin kanssa ahtaasti, mutta iloisesti rappusilla viinilasit täytettyinä. Ohi ajelee sikinsokin niin kypärättömiä mopoilijoita kuin pyöräilijöitä etutarakkaan kiinnitettyjen puulaatikoiden kanssa. Laatikko saattaa olla koristeltu tarroilla ja kukilla. Korkeiden talojen alimmassa kerroksessa saattaa olla asunnon omistajan pieni baari, jossa omistaja tarjoaa turisteille keksejä ja koira tulee tervehtimään ja siirtyy retkottamaan omalle pedilleen koiranlelujen vierelle. Jostakin pienestä välistä ja kulmasta voi löytyä myös kahvila, jonka terassi on kyhätty eturappusille ja terassille tulee kiivetä kaiteen yli. Kahvilasta saa kuumaa vettä mintunlehtien kera, jonka tarjoilee sinulle huonosti englantia puhuva hymyilevä pappa. Minne vain käveletkin, ympärilläsi on kokoajan postikorttimaisemia. Tosin, monet talot ovat hassusti hieman kallellaan, liikkeeseen astuessasi et tiedä oletko humalassa vai onko lattia mutkalla. Liikkeet ovat omalaatuisia ja persoonallisia kuten kaupunki ja talotkin. Talojen ulko-ovista ei kaksimetrinen mahtuisi sisään eikä ehkä hieman tukevampikaan. Asunnoilla ei ole etupihoja, mutta luonto on tuotu lähelle runsailla kukkapurkeilla ja kasveilla. Ihmiset korjaa pyöriään kaduilla. Kanaalit ovat täynnä veneitä. Veneet on ankkuroitu ja niissä asuu ihmisiä. Kuin kelluvien omakotitalojen naapurusto. On hienompaa, kattokruunuin sisustettua venettä ja taas venettä, jonka kannella kuivataan pyykkejä pyykkinarulla. Kelluvilla venetaloilla on kuitenkin postilaatikot maalla. Moniin taloihin näkee ikkunoista sisään suoraan olohuoneeseen taikka papan keittiöön. Katse saattaa vahingossa harhailla siinä ihmettelyn ja ihailun lomassa kellarikerroksen ikkunaan, jossa on pehmustettu tuoli, jolla nainen istuu alusvaatteisillaan. Myös punaisten lyhtyjen valaisemilla kaduilla vähäpukeiset tytöt koputtelevat ikkunoiden takana lasiin herättääkseen turistien huomion. Museoita on paljon ja paljon on myös turisteja jonottamassa kulttuurin perään. Tunnelma on erikoinen, vapaa, persoonallinen ja huoleton. Amsterdamiin ei voi muutakuin rakastua!

ihan oikiaa minttuteetä patiolla<3